Tervetuloa Aikavaellukselle!

Aikavaellus on 13,7 kilometriä pitkä vaellus- ja ulkoilureitti, joka alkaa Tuorlan observatoriolta ja päättyy Turun yliopistolle. Kaarinan ja Turun kaupunkien läpi mutkitteleva reitti on suunnattu kaikille luonnontieteistä kiinnostuneilla. Kokonaisuudet on rakennettu siten, että kaikenikäiset kävijät löytävät kiinnostavia asioita vaelluksen varrelta. Maisemat vaihtelevat metsästä aina puistomaisemaan ja urbaaniin asutukseen asti.

Reitin pituus on kytketty läheisesti Universumin 13,7 miljardin vuoden ikään. Näin ollen yksi kilometri maastossa vastaa miljardia vuotta maailmankaikkeuden historiassa. Tärkeitä tapahtumia maailmankaikkeuden historiassa on maastossa merkitty Rapakivilohkareilla, joihin on kiinnitetty messinkilaatta. Messinkilaatta kertoo sen hetkisen iän suhteutettuna reitin pituuteen (esimerkiksi 4,6 kilometrin kohdalla ikä on 4,6 miljardia vuotta) sekä keskeiset tapahtumat asiasanoin tiivistettynä. Tämän vuoksi reitille kannatta ottaa mukaan ilmaiseksi jaettava karttaesite, joka sisältää sanaston.

Aikavaellus on suunniteltu siten, ettei koko reittiä tarvitse kiertää kerralla. Esimerkiksi Turun keskustan alueella voi tutustua maapallon kehityshistorian viimeiseen 1800 miljoonaan vuoteen. Reitin varrella on myös levähdyspaikkoja ja kahviloita.

Aikavaellukseen voi nyt tutustua myös erillisen sovelluksen kautta! Sovellus vaatii toimiakseen selaimen Flash-laajennoksen. Siirry sovellukseen.

 
 
Aikavaellukselle kannattaa lähteä syyssateista huolimatta!

torstai, 06. lokakuu 2011 from web

Aikavaellus on esillä uusimmassa Geologi-lehdessä: http://t.co/W4jam2X

keskiviikko, 14. syyskuu 2011 from web

Nähdään Aikavaelluksella! Reitti on auki ja esitteitä on jaeossa lukuisissa paikoissa.

torstai, 26. touko 2011 from web

Nyt se on avattu, tervetuloa kulkemaan reittiä! Karttoja saatavilla tuorlasta, yliopistosta, sekä www.aikavaellus.fi-osoitteesta.

perjantai, 20. touko 2011 from web